Audi Magazine nyt myös iPadissä

Audi Magazinen suomalainen versio julkaistiin kesällä ensimmäisen kerran myös iPadissä. Yksikössämme Audi-lehteä tekee viestintätoimisto Tietoputki.

Audi Magazine on Audin kansainvälisen konseptin mukainen asiakaslehti, joka ilmestyy Suomessa kaksi kertaa vuodessa. Lehdessä esitellään Audin uutuusmalleja, teknisiä innovaatioita, urheilua, kulttuuria, muotia ja muita kiinnostavia uutisia maailmalta. Audi Magazinen printtiversion levikki on noin 50 000. Sitä jaetaan Audin asiakkaille ja yhteistyökumppaneille.

”Audin edustama tekninen edistyksellisyys sopii mainiosti yhteen  iPadin kanssa. Audi kehittää autojaan ajan ilmiöitä seuraten, yhtenä perustavoitteenaan monipuolinen ja luonteva käytettävyys. Teemaan liittyy vahvasti nykyaikaisten viestintävälineiden hallinta. Audilla ajavat ihmiset ovat todennäköisesti myös iPadin käyttäjiä”, Audi Finlandin viestintäpäällikkö Tomi Virkki sanoo.

Audi Magazinen kesällä ilmestyneessä iPad-versiossa kerrotaan mm. uudesta Audi A6-mallista, laulaja Jenni Vartiaisesta ja Audin kesäisestä purjehduskaudesta. Perinteisiä tekstejä ja kuvia täydentävät Audin tyylikkäät videot.

Audi Magazinen voi ladata ilmaiseksi Applen App Storesta.

 

 

 

Website by MedusaWorks Oy MedusaWorks Oy



Ota yhteyttä