Patrian lehti palkittiin

Otavamedia Asiakasviestinnän tuottama Patria-lehti sijoittui Antalis Oy:n Design & Print Awards -kilpailussa Vuoden Asiakaslehti -sarjassa toiseksi. Kilpailussa arvioitiin painotyön visuaalista ilmettä, painojäljen laatua ja virheettömyyttä sekä paperin mahdollisuuksien hyödyntämistä. Palkinnot jaettiin keskiviikkona 1.2. Helsingissä.

Onnea Jarno ja Tanger Serif!

Nykyaikaista fonttisuunnittelua ja typografista erityisosaamista kannustava kilpailu palkitsi suomalaissuunnittelija Jarno Lukkarilan. 

Terveydeksi! sai kehuja

Suomen Apteekkariliiton julkaisema Terveydeksi! -lehti sai tuoreessa lukijatutkimuksessa kiittävää palautetta. Sisällön vahvuuksia ovat apteekkipalveluihin ja lääkkeisiin liittyvien aiheiden lisäksi kaikki muutkin terveyteen ja hyvinvointiin liittyvät teemat. Lehteä pidetään tärkeänä ja ajankohtaisena tietolähteenä.

Voitto Helsingin Hengen kilpailutuksessa

Otavamedian asiakasviestintäyksikkö voitti Helsingin kaupungin henkilöstölehti Helsingin Hengen julkisen kilpailutuksen. Kolmevuotinen yhteistyö saa jatkoa.

Kultaa Folio Awards -kisassa

Wärtsilän sidosryhmälehti, Otavamedian tuottama Twentyfour7. voitti kultaa Dubaita käsittelevän reportaasin ulkoasusta (Best Feature Design, B-to-B) Folio Magazinen Eddie & Ozzie Awards -lehtikilpailussa. Vuoden 2011 voittajat julkistettiin New Yorkissa marraskuun 4. päivänä.

Peter Westerlund Digitiimin vetäjäksi

Kehitysjohtaja Peter Westerlund on nimitetty Digitiimin vetäjäksi Otavamedian Asiakasviestintäyksikössä. Peter Westerlund on monipuolinen digitaalisen viestinnän kehittäjä ja osaaja. Hän on toiminut DeCo Median palveluksessa vuodesta 2003.

Terveydeksi!-lehti neljänneksi luetuin

Apteekkien Terveydeksi!-asiakaslehti on Suomen neljänneksi luetuin lehti. Lehteä lukee yli 1,2 miljoonaa suomalaista.

Reseptori sai lukijatutkimuksessa hyvää palautetta

Oriola Oy:n asiakaslehti Reseptori sai keväällä toteutetussa lukijatutkimuksessa hyvää palautetta. Yli 80 prosenttia tutkimukseen vastanneista apteekkareista ja proviisoreista piti Reseptoria työnsä kannalta erittäin hyödyllisenä tai melko hyödyllisenä. Joka viides lukija kertoi reagoineensa juttuihin jollakin tavalla, esimerkiksi käymällä Oriolan nettisivuilla tai ottamalla yhteyttä yhteyshenkilöönsä.

Kodinelektroniikkatietoa verkosta

Kodinelektroniikan tiedotusfoorumi KOTEKin internetsivut on avattu osoitteessa www.kotek.fi. Erityisesti medialle suunnatulta sivustolta löytyy uutisia, artikkeleita ja tiedotteita sekä linkit alan toimijoiden kuvapankkeihin. Tiedotuslistalle voi liittyä näppärästi etusivulta.

Audi Magazine nyt myös iPadissä

Audi Magazinen suomalainen versio julkaistiin kesällä ensimmäisen kerran myös iPadissä. Yksikössämme Audi-lehteä tekee viestintätoimisto Tietoputki.

 

Website by MedusaWorks Oy MedusaWorks Oy



Ota yhteyttä